Kategoria(t): Uncategorized
Viime aikojen kohua herättävin terveyttä koskeva aihe on ollut karppaaminen. Tai oikea termi on kuulemma alakarppaaminen, mikä tarkoittaa vähähiilihydraattiseen ruokavalioon siirtymistä. (Karppaaminen kai tarkoittaa hiilihydraattien eli hiilareiden tankkaamista?)
Minulla on omakohtaista kokemusta alakarppaamisesta, mikä ei tuolloin kylläkään ollut käytetty termi. 2000-luvun alussa kilojakin oli kertynyt muutama liikaa, mutta eniten häiritsi se, että vatsaani koski joka päivä. Kyse ei ollut aktiviajugutti-mainoksen turvotuksesta tai vessakäyntien puuttumisesta, vaan vatsaa todella koski joka päivä, välttelin sitten mitä tahansa ruokaa tai juomaa tai söin mitä tahansa jugurttia. Syynä ilmeisesti epämääräinen ruokavalio, epäsäännölliset ruokailuajat, kiire, stressi. Vatsakipu vaikutti siihen, että minua väsytti, olin huonolla tuulella, piristin itseni lisäkahvilla ja makeilla.
Työterveyslääkäreistä ei ollut apua, he vain ohjeistivat ‘älä juo kahvia’ tai ‘ota apteekin vatsalääkkeitä’. Erilaiset hoidot ja lääkkeet eivät auttaneet. Lopulta löysin lääkärin joka, paitsi oli oikeaa koulutettu lääkäri, oli erikoistunut myös vaihtoehtoiseen hoitoon ja erityisesti ruokavaliokysymyksiin.
Kokeita otettiin, ne lähetettiin amerikoihin asti laboratorioihin. Tulokset kertoivat, että suoliston bakteerikanta oli ‘severly disturbed’. Huonoa bakteeria oli aivan liikaa, ja hyviä liian vähän. Lääkäri määräsi minut erityisruokavaliolle, jossa tuon aikaisen terminologian mukaan piti välttää kaikkia sokereita. Näitä sokereita sai syödessään erityisesti pastaa, leipää, mitä tahansa makeita kuten pullia, karkkeja, hunajaa, mutta niitä sai myös pienempiä määriä kaikista mehuista, hedelmistä, makeutetuista jugurteista. Ensimmäisen n. 4 viikon aikana ei ollut lupa syödä mitään edellisiä, mutta ei myöskään maitotuotteita paitsi vuohenmaidosta tehtyjä eikä suomalaisia viljoja. Tarkoitus oli minimoida sokereiden – eli siis hiilihydraattien – määrä suolistossa, jolloin väärät bakteerit, joista osa hiivabakteerien kasvustoa eivät saa ravintoa ja ne näivetetään. Jokainen pieni määrä sokeria/ hiilareita oli taas ravintoa bakteereille ja hidasti niiden poistumista.
Syödä sai lihaa, kalaa, kanaa, munia, vihanneksia, oliivi- rypsi- ja muutamaa muuta öljyä, maltillisesti muutamia viljavalmisteita kuten hirssiä, tummaa riisiä, puolukkaa tai karpaloa, teetä, kahvia. Joitakin lisäravinteita oli otettava ja helposti sulavia kuituvalmisteita esim. pellavansiemeniä.
Kuukausi pari meni, opin vähitellen syömään ruokavalion mukaisesti. Vähitellen sai lisätä kotimaisia viljoja, jugurttia ja maitotuotteita, ja joitain hedelmiä. Eräänä päivänä parin kuukauden jälkeen huomasin: hei, vatsaani ei koske! Onpa mukava olo!
Noin kolmen kuukauden ruokavalion noudattamisen jälkeen olin laihtunut n.6 kiloa ja olo oli terve ja pirteä. Vatsaa ei koskenut eikä turvottanut. Aloin vähitellen siirtyä tavalliseen ruokavalioon. Paino pysyi kurissa kuitenkin aika pitkään, kun perussyömiseen kiinnitin huomiota.
Näin jälkeenpäin ajatellen, kyseessä oli juuri alakarppaus-ruokavalio eli vältetään hiilihydraatteja. Parjattu ja toisaalta myös pidetty Atkinsin ruokavalio on tälle sukua. Olen tutustunut Atkinsin ‘dieetin’ perusteisiinkin ja mielestäni se ymmärretään usein väärin. Atkinsin vuoden 1992 opuksen mukaan ruokavalioon kuuluu alussa 2 viikon jakso, jolloin on tiukasti noudatettava sääntöä, jossa päivässä saa syödä enintään 20 g hiilihydraatteja, mikä onkin todella vähän. Sen jälkeen voi siirtyä kahdessa vaiheessa vapaampaan ruokavalioon, joka sallii monenlaisia vihanneksia ja hedelmiä, ja myöhemmin jopa perunaa.
On monia tahoja jotka alkavat riitelemään hiilareiden merkityksestä heti kun ottaa puheeksi alakarppaamisen tai Atkinsin. Ja olen osin samaa mieltä: hiilarit ovat tärkeitä, niitä tarvitaan, niistä saa energiaa, niistä saa kuituja. Mutta väitän, että suomalaiset ravintoalan asiantuntijat ja lääkärit elävät jonkinlaisessa mielikuvitusmaailmassa. He väittävät, että ‘kyllä terveellinen perusruoka riittää, se ‘ei lihota’ tai ‘vähähiilihydraattinen ruokavalio vaarantaa terveytesi’.
Ongelma on, että lähes me kaikki syömme tosiasiassa paljon enemmän hiilihydraatteja kuin kuvitellaan. Norjalaisen tutkimuksen mukaan norjalaisten keskimääräisessä ruokavaliossa syödään n.60 % hiilihydraatteja, kun suositus olisi noin 30%. Väitän, että suomalaisten keskimääräisessä ruokavaliossa luku on samoilla tienoilla. Nyt moni huudahtaa, että enhän minä syö pullaa, makeisia tai juo limsaa. Ehkä ei, mutta eurooppalainen ruokavaliomme – varsinkin suosittu italialaistyyppinen – perustuu pastaan, vehnäjauhoon, perunaan, ehkä riisiin, ja meillä etenkin voileipiin. Paljonko normaalissa purkkijugurtissa on sokeria makeutusaineena? Tai tavallinen purkkimehu, paljonko siinä on sokeria? Entäpä aamumyslissä? Tavallisessa ruisleivässä, jossa oikeasti mukana myös vehnäjauhoa, mallasta ja ehkä siirappia? Puhumattakaan oluesta, viinistä, saatikka siideristä, niissä niitä sokereita vasta onkin!
Elämme kuvitelmassa, että saamme vähemmän sokereita tai vähemmän energiaa kuin mitä oikeasti saamme. Terveysasiantuntija vastaa tähän, että no mutta liikunnallahan se kuluu! Väitän, että suuri osa meistä yli 30-40 vuotiaista ei edes tosiasiassa liiku niin paljon kuin luulee. Ja aiempi kevyt liikunta aiemmalla, liian hiilaripitoisella ruokavaliolla ei riitä, painot kertyvät, ja joilla meistä myös suolisto oireilee, ehkä pahastikin. Syödään aktiviaa tai apteekin vatsalääkkeitä kun ongelma on pysyvässä ruokavaliossamme.
Vähähiilihydraattinen ruokavalio ei ole minulle trendiasia, vaan oman kokemukseni pohjalta paras ruokavalio itselleni. Se on parantanut minut vatsavaivoista, sen avulla on paino laskenut ja myöhemmin pysynyt kurissa. Se, etten ole sitä viime vuosina kunnolla noudattanut johtuu houkutuksista ja viitsimättömyydestä. Hiilarit maistuvat niin hyvälle! Pullat ja keksit ovat houkuttelevia, voileivät ja sämpylät maukkaita, pastat helppoja ja halpoja, suklaa ihanaa. Hiilarit koukuttavat, onhan luolamiehen DNA:ssamme määräys syödä helppoa energiaa aina kun sitä on tarjolla. Hiilareita tarjotaan myös ihan joka paikassa, niiden tiukempi välttely vaatii selkärankaa ja aikaa ja vaivaa.
Nyt yritän taas lähteä vähähiilarisen ruokavalion tielle. Motivaationa jälleen kertyneiden kilojen karistaminen ja vatsan parempi vointi. Alakarppaus eli vähähiilihydraattinen ruokavalio ei ole huuhaata, vaarallista tai vain muodikasta, se oikeasti auttaa monia.
Jätä kommentti toistaiseksi
Jätä kommentti
