Suomalaisen koetila

Viime aikojen kohua herättävin terveyttä koskeva aihe on ollut karppaaminen. Tai oikea termi on kuulemma alakarppaaminen, mikä tarkoittaa vähähiilihydraattiseen ruokavalioon siirtymistä. (Karppaaminen kai tarkoittaa hiilihydraattien eli hiilareiden tankkaamista?)

Minulla on omakohtaista kokemusta alakarppaamisesta, mikä ei tuolloin kylläkään ollut käytetty termi. 2000-luvun alussa kilojakin oli kertynyt muutama liikaa, mutta eniten häiritsi se, että vatsaani koski joka päivä. Kyse ei ollut aktiviajugutti-mainoksen turvotuksesta tai vessakäyntien puuttumisesta, vaan vatsaa todella koski joka päivä, välttelin sitten mitä tahansa ruokaa tai juomaa tai söin mitä tahansa jugurttia. Syynä ilmeisesti epämääräinen ruokavalio, epäsäännölliset ruokailuajat, kiire, stressi. Vatsakipu vaikutti siihen, että minua väsytti, olin huonolla tuulella, piristin itseni lisäkahvilla ja makeilla.

Työterveyslääkäreistä ei ollut apua, he vain ohjeistivat ‘älä juo kahvia’ tai ‘ota apteekin vatsalääkkeitä’. Erilaiset hoidot ja lääkkeet eivät auttaneet. Lopulta löysin lääkärin joka, paitsi oli oikeaa koulutettu lääkäri, oli erikoistunut myös vaihtoehtoiseen hoitoon ja erityisesti ruokavaliokysymyksiin.

Kokeita otettiin, ne lähetettiin amerikoihin asti laboratorioihin. Tulokset kertoivat, että suoliston bakteerikanta oli ‘severly disturbed’. Huonoa bakteeria oli aivan liikaa, ja hyviä liian vähän. Lääkäri määräsi minut erityisruokavaliolle, jossa tuon aikaisen terminologian mukaan piti välttää kaikkia sokereita. Näitä sokereita sai syödessään erityisesti pastaa, leipää, mitä tahansa makeita kuten pullia, karkkeja, hunajaa, mutta niitä sai myös pienempiä määriä kaikista mehuista, hedelmistä, makeutetuista jugurteista. Ensimmäisen n. 4 viikon aikana ei ollut lupa syödä mitään edellisiä, mutta ei myöskään maitotuotteita paitsi vuohenmaidosta tehtyjä eikä suomalaisia viljoja. Tarkoitus oli minimoida sokereiden – eli siis hiilihydraattien – määrä suolistossa, jolloin väärät bakteerit, joista osa hiivabakteerien kasvustoa eivät saa ravintoa ja ne näivetetään. Jokainen pieni määrä sokeria/ hiilareita oli taas ravintoa bakteereille ja hidasti niiden poistumista.

Syödä sai lihaa, kalaa, kanaa, munia, vihanneksia, oliivi- rypsi- ja muutamaa muuta öljyä, maltillisesti muutamia viljavalmisteita kuten hirssiä, tummaa riisiä, puolukkaa tai karpaloa, teetä, kahvia. Joitakin lisäravinteita oli otettava ja helposti sulavia kuituvalmisteita esim. pellavansiemeniä.

Kuukausi pari meni, opin vähitellen syömään ruokavalion mukaisesti. Vähitellen sai lisätä kotimaisia viljoja, jugurttia ja maitotuotteita, ja joitain hedelmiä. Eräänä päivänä parin kuukauden jälkeen huomasin: hei, vatsaani ei koske! Onpa mukava olo!

Noin kolmen kuukauden ruokavalion noudattamisen jälkeen olin laihtunut n.6 kiloa ja olo oli terve ja pirteä. Vatsaa ei koskenut eikä turvottanut. Aloin vähitellen siirtyä tavalliseen ruokavalioon. Paino pysyi kurissa kuitenkin aika pitkään, kun perussyömiseen kiinnitin huomiota.

Näin jälkeenpäin ajatellen, kyseessä oli juuri alakarppaus-ruokavalio eli vältetään hiilihydraatteja. Parjattu ja toisaalta myös pidetty Atkinsin ruokavalio on tälle sukua. Olen tutustunut Atkinsin ‘dieetin’ perusteisiinkin ja mielestäni se ymmärretään usein väärin. Atkinsin vuoden 1992 opuksen mukaan ruokavalioon kuuluu alussa 2 viikon jakso, jolloin on tiukasti noudatettava sääntöä, jossa päivässä saa syödä enintään 20 g hiilihydraatteja, mikä onkin todella vähän. Sen jälkeen voi siirtyä kahdessa vaiheessa vapaampaan ruokavalioon, joka sallii monenlaisia vihanneksia ja hedelmiä, ja myöhemmin jopa perunaa.

On monia tahoja jotka alkavat riitelemään hiilareiden merkityksestä heti kun ottaa puheeksi alakarppaamisen tai Atkinsin. Ja olen osin samaa mieltä: hiilarit ovat tärkeitä, niitä tarvitaan, niistä saa energiaa, niistä saa kuituja. Mutta väitän, että suomalaiset ravintoalan asiantuntijat ja lääkärit elävät jonkinlaisessa mielikuvitusmaailmassa. He väittävät, että ‘kyllä terveellinen perusruoka riittää, se ‘ei lihota’ tai ‘vähähiilihydraattinen ruokavalio vaarantaa terveytesi’.

Ongelma on, että lähes me kaikki syömme tosiasiassa paljon enemmän hiilihydraatteja kuin kuvitellaan. Norjalaisen tutkimuksen mukaan norjalaisten keskimääräisessä ruokavaliossa syödään n.60 % hiilihydraatteja, kun suositus olisi noin 30%. Väitän, että suomalaisten keskimääräisessä ruokavaliossa luku on samoilla tienoilla. Nyt moni huudahtaa, että enhän minä syö pullaa, makeisia tai juo limsaa. Ehkä ei, mutta eurooppalainen ruokavaliomme – varsinkin suosittu italialaistyyppinen – perustuu pastaan, vehnäjauhoon, perunaan, ehkä riisiin, ja meillä etenkin voileipiin. Paljonko normaalissa purkkijugurtissa on sokeria makeutusaineena? Tai tavallinen purkkimehu, paljonko siinä on sokeria? Entäpä aamumyslissä? Tavallisessa ruisleivässä, jossa oikeasti mukana myös vehnäjauhoa, mallasta ja ehkä siirappia? Puhumattakaan oluesta, viinistä, saatikka siideristä, niissä niitä sokereita vasta onkin!

Elämme kuvitelmassa, että saamme vähemmän sokereita tai vähemmän energiaa kuin mitä oikeasti saamme. Terveysasiantuntija vastaa tähän, että no mutta liikunnallahan se kuluu! Väitän, että suuri osa meistä yli 30-40 vuotiaista ei edes tosiasiassa liiku niin paljon kuin luulee. Ja aiempi kevyt liikunta aiemmalla, liian hiilaripitoisella ruokavaliolla ei riitä, painot kertyvät, ja joilla meistä myös suolisto oireilee, ehkä pahastikin. Syödään aktiviaa tai apteekin vatsalääkkeitä kun ongelma on pysyvässä ruokavaliossamme.

Vähähiilihydraattinen ruokavalio ei ole minulle trendiasia, vaan oman kokemukseni pohjalta paras ruokavalio itselleni. Se on parantanut minut vatsavaivoista, sen avulla on paino laskenut ja myöhemmin pysynyt kurissa. Se, etten ole sitä viime vuosina kunnolla noudattanut johtuu houkutuksista ja viitsimättömyydestä. Hiilarit maistuvat niin hyvälle! Pullat ja keksit ovat houkuttelevia, voileivät ja sämpylät maukkaita, pastat helppoja ja halpoja, suklaa ihanaa. Hiilarit koukuttavat, onhan luolamiehen DNA:ssamme määräys syödä helppoa energiaa aina kun sitä on tarjolla. Hiilareita tarjotaan myös ihan joka paikassa, niiden tiukempi välttely vaatii selkärankaa ja aikaa ja vaivaa.

Nyt yritän taas lähteä vähähiilarisen ruokavalion tielle. Motivaationa jälleen kertyneiden kilojen karistaminen ja vatsan parempi vointi. Alakarppaus eli vähähiilihydraattinen ruokavalio ei ole huuhaata, vaarallista tai vain muodikasta, se oikeasti auttaa monia.

Syysloma Ruotsinmaalla, Tukholmassa. Tällä viikolla Ruotsissa keskusteltiin kiivaasti läsnäolosta Afganistanissa, sen jälkeen kun viime viikolla ruotsalainen sotilas sai surmansa ruotsalaisiin joukkoihin kohdistetussa hyökkäyksessä. Hallituspuolueiden enemmistö ei ilmeisesti ole vetämässä joukkoja, ei edes oppositio, vaikka asia onkin nyt kipeä. Toinen uutinen koski Ruotsin oppositioallianssin hajoamista, kun demareiden Mona Sahlin ilmoitti, että demarit pitävät paussin allianssista ympäristöpuolueen ja vasemmistopuolueen kanssa.  Vasemmiston värikäs kommunistitaustainen puheenjohtaja ei kuitenkaan tuntunut olevan mistään paussista tietoinen. Malmössä poliisi jahtasi lasermania, joka ampui ulkomaalaistaustaisia summittaisesti.

Uutisten lukemisen lisäksi, mitä Tukholmassa voi tehdä vajaassa viidessä päivässä?  Tässä muutama vinkki laiskanlaiselta turistilta. Ensimmäisenä iltana eli lauantaina yritimme ulkoilla olan takaa.  Yritys onnistui kohtalaisesti, sillä huomattiin sama ilmiö kuin Suomessa: muu baarikansa on vaan niin nuorta! Ilta alkoi ruotsalaisen ystäväni kutsumana Vassa Äggen-baarissa (eli terävä muna!) Birger Jarl gatanilla. Tässä baarissa oli ihan aikuisiakin. Ihan kiva paikka.

Siirryimme etsimään ruokaa, mutta Tukholmassa on iltaseitsemän jo täysi ruokailusesonki, joten paikan etsinnässä meni tovi. Päädyimme nälän sanelemana japanilais-korealaiseen ruokapaikkaan. Ravintola osoittautuikin ihan hyväksi. Pöytään tilattiin grillisekoitus, pöytäkaasugrilli ja iso tarjotillinen paria lihalaatua, ravunpyrstöjä ja kampasimpukoita, raakoina. Silloin selvisi miksi paikassa tuntui olevan hieman ruoankäryä. Mutta ruoka oli mainiota, ja ihan itse grillattua.

Ruotsalaisen ’entisen nuoren’ neuvomana jatkoimme kahden suomalaisen daamin voimin Södermalmille, mutta neuvottu baari oli todellakin eri sukupolvelle, ja palasimme kiltisti Östermalmille. Trendikäs Rich-baari, jossa prinsessa Madeleinekin kuulemma on nähty näytti liian muoviselta (ja nuorelta), mutta Sturehofin pikku entre-baari oli siedettävä. Siellä minulle raportoitiin ruotsalaisnaisten botox- ja muista kasvojen viilaus-villityksistä. Ja kyllä, baarissa notkui monia erittäin sileäkasvoisia, mutta hieman omituisen näköisiä, kypsempiä naisia topattuine huulineen.

Tukholman sunnuntai kului tihkusateisessa säässä kauppoja katsellen ja hyvästä pastalounaasta nauttien. NK – ja Åhlens-tavaratalot tuntevat kaikki suomalaiset. Sen  lisäksi voi shoppailla vaikkapa Akademiska bokhandeln-kirjakaupassa. Ja loppuillasta taisi ohjelmassa olla Beck.

Maanantaina hengasin kaupungilla, mutta saaliiksi sain vain puutarhakirjan, Slow Gardening. Kruunun kurssi on nyt sen verran korkealla, ettei vaatteita oikein kannata ostaa.

Tiistaina tapasin myös pari ruotsalaista tuttua kahvien merkeissä. Lounaaksi nautin bröd med korv-satsin. Ruotsissa nakkikioskilta voi ostaa syötävää ihan päiväsaikaankin, ja makkaran ystävälle se sopii. Kävin myös leffassa,katsomassa The Social Media –leffan, joka kertoo Facebookin perustajasta Mark Zuckenbergistä. Leffa oli mainio, istuimet erinomaiset, leffan hinta 100 SEK eli noin 12 euroa.

Tiistai-iltana kuunneltiin jazzia Glenn Miller Jazz Clubissa, Östermalmilla. Yhden ison huoneen kokoisessa ravintolassa voi ruokailla, mutta meny on belgialaistyylinen: pääosin simpukoita eri tavoin,ranskalaiset perunat vieressään. Simpukat olivat mainioita eivätkä edes kalliita. Musiikkia paikassa on viikon jokaisena päivänä sunnuntaita lukuun ottamatta. Soitto oli ihan oikeaa jazzia, tällä kertaa bebop-tyylinen kvartetti. Settejä oli kolme, ja jokaisen jälkeen kerättiin erikseen palkkio bändille. Ainakin tiistai-iltana paikka olin tupaten täynnä ja hiostava!

Keskiviikkona olikin aika suunnata lentokentälle, Helsinkiin vievän Norwegian Air lennolle. Lennot muuten maksoivat edestakaisin noin 70 euroa, bargain! Bussi Arlandasta keskustaan oli edestakaisin n.200 SEK eli parikymppiä, eli ei sekään maltaita.

Muutaman päivän ruotsinkielenkylpy teki terää. Tukholmassa kaikki on vähän tuttua, melkein kuin kotona, mutta kuitenkin enemmän tuota suuren maailman tuntua. Helt schysst, kuten ruotsalainen sanoisi. Ihan kiva!

Koetilan kesä on alkanut. Kahdesta viime vuodesta viisastuneena päätin, että tänä vuonna en esikasvata itse siemenistä kymmentä eri vihannesta. Se on nimittäin tarkoittanut, että kodissa olohuone ja keittiö, ja yleensä myös mökin veranta on viikkokausia täynnä erikokoista turve- ja muoviruukkua. Niitä sitten kastellaan ja roudataan mökin ja kodin väliä. Joskus on ollut vaikea muistaa missä purkissa on mitäkin kasvia. (Joo joo olen merkannut lapuilla…) Puutarhastressi on meinannut iskeä ennen kuin yhtäkään kasvia on maassa. Kaiken lisäksi viime vuonna esikasvattamani kesäkurpitsantaimet jäivät mökin pihaan ulos juuri siksi viikoksi kuin oli kovat hallat, joten good bye kesäkurpitsasato.

Tänä vuonna oli tarkoitus ostaa vain taimia, ja niitäkin VAIN muutama, eikä kymmeniä. No, tilanne ei ole vielä täysin riistäytynyt käsistä, vaikka puurtarhaliikkeessä olikin kovin helppo nakella ostoskoriin erilaisia siemenpusseja. Nyt – toukokuun viimeisenä viikonloppuna – olen päässyt niin pitkälle, että mökin kasvimaalle on istutettu kesäkurpitsan ja salkopavun taimet (molemmat itse esikasvatettu siemenistä), surkean näköiset pitkiksi venähtäneet ja rihmanohuet itse esikasvatetut parsakaalin taimet, sekä kylvetty jo pari viikkoa sitten punajuurta, papua, parsakaalia, rucolaa, salaattia, ja kehäkukkaa. Kylvöistä on osin jo jotain pientä sirkkalehteä näkyvissä vaikka alkutoukokuun trooppisen leyhähdyksen ohimeno onkin hidastanut hyvin alkanutta starttia. So far so good!

Nyt on kuunneltava säätiedotuksia hallan varalta, ja kiidettävä heti paikalla harsottamaan kasvimaa, jos halla uhkaa. Viime vuoden turha työ otti päähän kun halla vei sadon. Tai no, potentiaalisen sadon… ja homma oli tehtävä uusiksi. Lisäksi olisi vielä tarkoitus, kunhan ehdin ostaa pari tomaatintainta, ehkä laittaa maahan vielä siemenperunoita ja sipulia. Ja kenties porkkanaa ja maissia? Ja yrtitkin pitäisi jossakin purkissa kasvattaa. Tässä sitä taas ollaan!

Maissista puheenollen, olen parina vuonna sitä kasvattanut itsekylvetyistä siemenistä ja taimista. Kumpanakin kesänä olen jännittänyt loppukiriä: jatkuuko kesä syyskuulle, jotta maissit ehtivät kypsyä. Olen onnistunut syömään muutaman itse kasvatetun maissin, mutta osa on jäänyt puoliraaoiksi. Ehkä tänä vuonna, ostotaimista?

Kasvimaan pidossa mökillä on ongelmana se, että kesä ja kesälomat ovat Suomessa väärässä kohdassa. Silloin kun itse viettää mökillä eniten aikaa, eli heinäkuussa, ei sato ole valmis. Paitsi ehkä vähän salaattia ja jotain minipunajuuria. No ehkä jotain kypsiä marjoja voi puskista löytää. Elokuussa sato alkaa valmistua, mutta itse on jo töissä. Joten käytännössä satoa on kannettava kaupunkiin kilokaupalla, ja yritettävä ehtiä syömään viisikymmentä kesäkurpitsaa, kolmekymmentä punajuurta, kapallisia perunoita, kasseittain salaattia, puhumattakaan metsän ja oman puutarhan marjoista, jotka pitää ehtiä poimia, ja syödä. Kotitarveviljelijät tuntevat kesäkurpitsadilemman. Kun sato alkaa valmistua, kurpitsaa pukkaa niin maan perusteelisesti. Sitten valmistetaan kesäkurpitsaa uunissa, keittona, muhennoksena, laitetaan kakkuihin (ihan totta!), salaattiin… Onkohan kukaan tehnyt kirjaa nimeltä ‘1100 ohjetta kesäkurpitsan viljelijöille’?

Oman kasvimaan tuotteiden syöminen tuo ihanan tyydytyksen tunteen. Olen itse pääsääntöisesti yksinkertaisen murkinan ystävä. Keitetyt vihannekset, ruohosipulia leivän päällä, itse löytämiään sieniä, niin maukasta! Lisätyydytystä tuo se, että ruoka ei maksa mitään. Tai siis jos ei lasketa työtunteja, siemeniä, multaa, työkaluja… Siltikin, yksinkertainen, vaikkakin erinomainen ruoka, ei itsetuotettuna paljoa maksa.

Puutarhanhoito on hauskaa puuhaa. Jos pystyy jättämään mahdolliset stressin aiheuttajat syrjään – itääkö, lähteekö kasvamaan, tuleeko halla, onko kasteltu, entä lannoitus, rikkaruohot pois, mikä kasvi sopii minkäkin viereen, entä komposti jne – , se on erittäin rentouttavaa puuhaa. Ajatelkaa nyt, näpertely ja värkkäily kasvimaalla kesätuulessa. Vähintäänkin siinä oppii arvostamaan ruokaa ja ruoantuottamista. Voi myös säästää selvää rahaa. Ja ennen kaikkea, saa syödä hyvää kotimaista ja takuutuoretta ruokaa.

PS.  Huom. Kuva ei esitä kasvimaata tämän hetkisessä tilassaan.